Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Annika O.

11/30/12

LAUKKUADDIKTIO

_MG_3238

Voitteko pliis repiä mut irti tosta Zaran laukusta?! Nää asukuvat on siinä mielessä tosi käteviä, et voi jälkeenpäinkin kattella mitä sitä onkaan milloinkin eksynyt päälle ja näiden ansiosta oon myös huomannut, et toi Zaran musta veska on juurtunut mun kainaloon. Se on vaan niin kätevä, kun sinne mahtuu puoli elämää ja se sopii lähes joka asuun. Mun on ilmeisesti pakko alkaa kattelemaan jotain uutta luottolaukkua, koska toi alkaa luultavasti kohta tulemaan korvista ulos päivittäin käytettynä. Miksi siinä käy aina niin, et kun kerran löytää täydellisen laukun, niin kaikki muut unohtuu kaapin perälle?

Mä en millään raaskis lähteä tästä lämpimän peiton alta tonne jäätävän pohjoistuulen riepoteltavaksi, mut kai se on pakko vetää untuvatakki niskaan, pipo korville ja mennä! Ihanaa muuten nähdä, että toi vastauspostaus oli niin paljon teidän mieleenne, alankin tänään luultavasti rustaamaan sen toista puoliskoa, sillä välttelen tän sikolätin kuurausta.. 

Labels:

11/29/12

VASTAUKSIA OSA 1

INFO
Minä vuonna oot syntynyt? 1995.
Kuinka pitkä oot? En osaa ihan millilleen sanoa, mutta hieman vajaa 165cm varmaankin!
Mistä paikkakunnalta olet kotoisin? Oon syntynyt Hämeenlinnassa :-)
Missä päin lahtea asut? Tällä hetkellä keskustassa!
Lempiruoka? Ei mulla oo mitään yhtä lempiruokaa :-D Pihvit, salaatit, pastat yms..
Ootko kokonaan suomalainen? Joo, ihan suomalainen oon!
Osaatko soittaa jotain soitinta tai laulaa? Jos et niin haluisitko osata soittaa jotain? Kyllä kyllä, oon pimputellut pianoa reilut 7 vuotta ja vaikka mä oonkin lopettanut, niin ei se taito mihinkään häviä, korkeintaan ruostuu :-)
Missä kaikkialla oot ollu töissä? Hmm.. Luistelukoulujen valkkuna, jätskikioskilla, ABC:llä, ruokakaupassa + tetissä valokuvausliikkeessä ja urheilukaupassa!
Tupakoitko? En.
Jos juot, niin kuinka usein? Nykyään tosi harvoin, ehkä kerran kuukaudessa jos sitäkään.

4


SUHTEET
Miten tapasit poikaystäväs kanssa? Ihan ekan kerran tavattiin, kun hän tuli kuokkimaan mun synttäribileisiin, mut koska sitä tapaamista ei muistella kovin lämpimissä merkeissä, niin kunnolla tavattiin muutaman viikon päästä mun kaverin tupareissa :-D
Milloin aloitit seurustelemaan? Kohta kaksi vuotta sitten! Hui, aika menee niin hirveen nopeesti.
Minkä ikäinen sun poikaystävä on? Mua kaksi vuotta vanhempi!
Onks sulla ollu monta suhdetta ennen tätä? Oon seurustellut kerran aikaisemmin.
Jos sun poikaystävä pääsisi vaikka Oulun Kärppiin pelaamaan SM-liigaan, niin silloinha hän joutuis muuttamaan takasin Ouluun, lähtisitkö sinä mukaan vai jäisitkö Lahteen? Vaikee sanoo tässä vaiheessa, sillä jos mulla ois sillon vaikka tärkee opiskelupaikka jossain toisessa kaupungissa, niin en kyl varmaan jättäis sitä ja muuttais mukana. Muuten kyllä, ehdottomasti! :-)
Miten uskoisit, onnistuisko teiltä kaukosuhde? En usko, että onnistuis ainakaan pidemmän päälle kovin mallikkaasti :-) Lyhyempiä aikoja tietenkin joo.
Entä jos Vilu nousisi niinkin paljon, että pääsisi NHL:ään pelailemaan, muuttaisitko hänen kanssa ulkomaille asumaan? Ehdottomasti! En varmaan ikinä kieltäytyis ulkomaille muuttamisesta, jos sellanen tilaisuus tulis vastaan.
Haluatko joskus tulevaisuudessa lapsia? Haluun kyllä, mut en vielä pitkään aikaan :-)
Monta lasta haluisit? En ihan hirveen suurta katrasta, kaks ois ehkä sellanen unelmamäärä ;-)
Voisiks kuvitella meneväs kihloihin ja naimisiin ja perustavas perheen poikaystäväs kans? Voisin!
Miks muutit noin nuorena pois kotoo? Oliko sulla jonkunlainen itsenäistymisen tarve? Ei ollut, oon aina ollut aika itsenäinen, vaikka oonkin asunut kotona. Ei se mennyt niin, et keräsin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin pois, vaan pikkuhiljaa aloin vaan olemaan enemmän ja enemmän poikaystävän luona ja loppujenlopuks siitä tuli se koti.
Käytkö usein kotona? Yritän käydä mahdollisimman usein!
Onko sulla hyvät välit sun kaikkiin perheenjäseniin? On kyllä!
Paras ystäväsi? Mun poikaystävä on samalla mun paras ystävä.
Kuka on sinun tärkein miespuolinen ystävä? No, se poikaystävä tietenkin :-D
Kuka on sinulle tärkein ihminen koko maailmassa? Mun perhe. Jos niistä ois joku valittava, niin varmaankin sitten äiti :-)
Onko sinulla koskaan ikävä eksääsi? Ei ole.
Vihaatko ketään tällähetkellä? En varsinaisesti vihaa, mut joidenkin ihmisten käsittämätön käytös pistää vaan välillä pään kiehumaan :-D
Onko sulla ja sun poikaystävällä ikinä semmosia kunnon riitoja? Ei oikeestaan, ollaan ehkä kerran riidelty kunnolla ja sekin sovittiin heti jälkeenpäin.
Mitä luulet, jos et olisi ikinä tavannutkaan poikaystävääs, mikä sun elämässä ois toisin? Varmaankin aikalailla kaikki. Asuisin vielä muutaman kuukauden kotona, mulla ois varmaan ihan eri kaveripiiri yms...
Aiotteko ottaa jonku lemmikin poikaystäväs kanssa sitten, kun ootte saanu uuden kämpän hommattua ja ootte asettunu kunnolla sinne asumaan? Hmm, en usko, että ihan lähitulevaisuudessa, mut toivottavasti vielä jossain vaiheessa! 
Ootko miettiny vielä mitä meinaat ostaa poikaystävälles joululahjaks? Oon kyllä, mut en ymmärrettävästikään voi kertoa sitä täällä, sillä se rontti lukee mun blogia :-D
Ootteko suunnitellu lähtevänne sun poikaystävän kanssa johonkin reissaamaan? Ollaan kyllä monesti suunniteltu, mut toteutus on meijän tilanteessa vähän hankalaa. Poikaystävän harrastuksen takia vuodessa on nimittäin mahdollista reissailuaikaa kolmisen viikkoa viikkoa yli viidestäkymmenestä ja senkin poikaystävä käyttää ymmärrettävästi mieluiten siihen, että pääsee pitkästä aikaa kotiinsa käymään. Harmittaa hirveesti katella, kun muut reissailee kumppaniensa kanssa ympäri maailmaa, mut tähän on vaan totuttava :-(
Mistä asioista kinastelette Vilun kanssa? Kaikista maailman tyhmimmistä pikkujutuista, ei koskaan mistään suuremmasta.
Millaset suuttumistyylit teillä on, esim. mökötys, ovien paiskominen...? Mökötys oikeestaan.. Ei täällä yksiössä oo ihan hirveesti paiskottavia ovia, eikä se oo jotenkin muutenkaan meidän tyylistä :-D

Onko sun ikinä ollu vaikee painotella kavereitten, perheen ja poikaystävän välillä? Ei oikeestaan, sillä lähes kaikki mun parhaimmista kavereista seurustelee myöskin ja ollaan kaikki tosi paljon poikaystäviemme kanssa. 
Oletko onnellinen? Oon!

3

OPISKELU
Mikä oli sun keskiarvo päättötodistuksessa? Hmm, oiskohan ollu joku 8,4 tai jotain sinnepäin!
Miks halusit mennä just Salppurin lukiooon, vaikka sun silloiset hyvät kaverit meni eri kouluun? Siksi, koska mun silloset hyvät kaverit meni kaikki amikseen ja mä halusin lukioon. Salppuri tuntu lukioista omimmalta ja sinne mä onneks pääsinkin.
Mikä on sun unelma-ammatti? Ei mikään, mulla ei oo mitään unelma-ammattia.
Mikä susta tulee todennäköisesti isona? Aikuinen. Minkään muun en vielä tässä vaiheessa tiedä olevan todennäköistä.
Missä kouluaineissa olet erityisen hyvä? En mä missään mikään erityisen hyvä oo, mut kielet sujuu multa kaikkein parhaiten :-)
Mitä sä kirjoitit syksyllä ja mitä meinaat keväällä? Syksyllä enkku, keväällä äikkä, ruotsi, matikka, terveysiteto ja enkku uudelleen.
Minkä sait enkun kirjotuksista? En oo kertonut sitä ihan tarkotuksella täällä, sillä en oo tyytyväinen mun tulokseen :-) toivottavasti sitten keväällä!
Mitä teet jos et välivuodenkaan jälkeen tiedä yhtään että mihin ammattiin haluat? En tiedä, pidän varmaankin toisen välivuoden ja koitan alkaa keksimään, että mikä kiinnostaa.
Ootko miettinyt että lähtisit aupairiksi? Oon kyllä miettinyt :-)

Mitä kieliä osaat? Suomi, ruotsi, englanti, saksa!
Koska ajattelit aloittaa kevään luku-urakan vai oletko aloittanut jo? Huh, tasan kahden viikon päästä ois suunnitelmissa alottaa! Ootan sitä kauhulla jo nyt...
Kaipaatko koskaan takasin peruskouluun? Tavallaan joo ja tavallaan en. Siellä oli niin rentoa, et mielummin istuisin siellä, kuin lukiossa, mut toisaalta on ihanaa, kun on enää niin pikkuriikkisen koulua jäljellä.
Tiedätkö mitä teet lukion jälkeen? Pidän välivuoden töitä tehden!
Ootko koskaan haaveillut vaihtari vuodesta? Oon kyllä ja mun olikin suunnitelmissa lähteä lukion tokalla, mut pupu meni pöksyyn, enkä sit hoitanutkaan sitä hommaa loppuun asti. Nyt kaduttaa!

Jos saisit päättää minkä kielen oppisit tuosta vain, mikä se olisi? Ranska tai espanja. Myöskin sujuva saksa kelpaisi...  
    
2


  BLOGGAUS

Kauanko oot kirjottanu blogia? Hmm, mitäköhän mä oon.. Varmaankin yhteensä jonkun 3 vuotta!
Miks poistit sun blogin jossai vaihees ja alotit kokonaan alusta? Siksi, koska halusin pitää taukoa, sillä bloggaaminen ei tuntunut enää omalta jutulta. En tiennyt että tuunko jatkamaan vai en, loppujenlopuksi tulin ja halusin tehdä sen puhtaalta pöydältä, joten poistin sitten kaikki vanhat tekstit.
Miten sait blogisi alulle? Tai no niin mistä tuli ajatus alkaa kirjottaa blogia? Halusin vaan kokeilla, että millastakohan se homma olis ja sille tielle oonkin sittemmin jäänyt :-) Ei siinä mitään kummempia ajatuksia ollut, pelkkä kokeilunhalu vaan!
Tunnistetaanks sut usein kadulla jne bloggariksi? Huomaatko ihmisten tuijottavan ja puhuvan susta? Tunnistetaan kyllä ja huomaan, onhan mulla silmät päässä. Monet luulee nimittäin tuijottavansa ja kuiskivansa ja osottelevansa ihan huomaamattomasti, mut ei se oikeesti kovin huomaamatonta koskaan ole :-D
Miltä tuntuu jakaa omaa elämää melkein 6000 ihmisen kanssa? Ei oikeestaan mitenkään erikoiselta, johtuen siitä, että täällä mä kerron ja näytän vaan murto-osan mun elämästä :-) Jos kirjottelisin henkilökohtasempiakin juttuja, ni sit alkais luultavasti vähän päässä kolkuttelemaan, että "onkohan sulla nyt kaikki varmasti ihan kunnossa, kun vapaaehtosesti jaat koko elämäs kymmenien tuhansien tuntemattomien tyyppien kanssa".
Onko kommentteihin vastaaminen ärsyttävää? Ei tietenkään ole, kivat kommentithan on parasta blogin kirjoittamisessa! Jos se olisi ärsyttävää, niin mä jättäisin varmaan vastailematta niihin :-)
Kuinka paljon sulla menee aikaa blogin tekemiseen ja yhteen postaukseen? Riippuu tietenkin aivan postauksesta. Kuitenkin, kun mukaan laskee kuvien ottamiset, muokkaamiset, siirtämiset, kirjoittamiset, kommenttien julkaisut ja niihin vastaamiset, sähköposteihin vastailut sun muut hommelit, niin kyllä siihen ihan kiitettävästi aikaa saa uppoamaan.
Jos saisit nyt valita niin alkaisitko bloggaamaan, jos sulla ei ois blogia nyt? En itseasiassa tiedä! Jos mulla ei ois tähänkään mennessä tuntunut siltä, että "alanpa nyt kirjottamaan blogia", niin en usko, että tässäkään vaiheessa alkaisin :-)
Kuka ottaa yleensä sun asukuvat? Poikaystävä tai pikkusisko! Useimmiten ensimmäinen.
Mitkä on sun mielestä top3 kivointa blogia? Hmm, vaikee! Andrea Badendyck, Kenza ja Martine Egeland.
Voisitko kirjottaa enemmän ystävistäs, vanhassa blogissa niistä oli esim. kuvia? En valitettavasti voi :-) Blogi kuvastaa aina omaa elämää ja sillon mun blogissa oli pelkkiä kuvia musta sekä mun kavereista, sillä mä en tehnyt muuta kuin olin niiden kanssa. Nykyään mulla ei oo hirveesti aikaa olla mun ystävien kanssa, joten sillon harvoin kun on, en yleensä kaiva ensimmäisenä kameraa esiin ja ala räpsimään kuvia.

1


ULKONÄKÖ
Minkä väriset hiukset sulla on luonnostaan? Oikeestaan aikalailla tän väriset, mitä mun tukka nytkin on! :-) Mulla on nimittäin jo jonkin verran juurikasvua, eikä sitä edes hirveesti huomaa.
Onko sulle koskaan sanottu että näytät vähän Pretty Little Liarsin-sarjan Arialta? Haha, täällä blogissa kyllä on! Mä en nää meissä yhtään mitään samaa :-D
Mistä vaatekaupoista yleensä ostat vaattees? Mä ostan vaatteita nykyään tosi harvoin, mut sillon kun ostan, niin varmaan ihan jostain perus kaupoista. H&M, Gina Tricot, Zara, Cubus...
Pidätkö meikittömiä päiviä? Yleensä 1-3 kertaa viikossa :-) Mulle ei oo mikään ongelma mennä meikittä vaikka kouluun, jos laiskottaa. Ennen mietin myöskin, et en ikinä lähtis kaupungille meikittä, mut nyt kun asuu keskustassa, niin siihen on tottunut ja kyllä tuolla asioita hoitaessa tulee useinkin juoksenneltua ilman meikin hiventäkään.
Laitatko usein sun kynsiä? Haluisitko esim rakennekynnet vai onks sun omat kynnet pitkät? En laita, oon tosi laiska laittamaan niitä, mut pitäis kyllä panostaa vähän!:-D En pistäis pahakseni vaikka saisinkin rakennekynnet, sillä mun omat kynnet on niin lyhyet, mut mulla ei vaan ois varaa ylläpitää niitä.
Onko sulla liikaa vaatteita itsesi mielestä? Ei todellakaan ole, mulla ei nimittäin ole mitään kovin massiivisia vaatevarastoja.
Mitä teet vaatteille, joita et yleensä käytä? Myyn eteenpäin tai lahjoitan vaikka pikkusiskolle :-)
Millä peset meikkisi pois iltaisin? Ihan vaan vedellä! En käytä tällä hetkellä muita naamanpesujuttuja.
Haittaako sun poikaystävää, jos oot laittanu illalla ennen nukkumaanmenoa itseruskettavaa (se ku haisee iholla aika voimakkaasti)? En laita ir:ää yleensä ennen nukkumaanmenoa, vaan päivällä ja käyn illalla suihkussa. En kyllä tiedä, onko mun nenässä jotain vikaa, sillä mä en oo ikinä haistanut mitään itseruskettavaa, joka haisisi kovin voimakkaalle :-D
Kuinka paljon käytät aikaa aamulla laittautumiseen? (meikkaamiseen, vaatteiden valintaan yms) Meikkaamiseen mulla menee n. 5 minuuttia ja vaatteiden valintaan ehkä kaksi minuuttia, en nimittäin jää pohdiskelemaan niitä yleensä sen kummemmin. Nukun mielummin aamulla pidempään, kun tuhlaan aikaa tollaseen :-)
Jos ois pakko, ottaisitko rakennekynnet, tekoripset vai hiustenpidennykset? Ripsienpidennykset tai rakennekynnet! Ne saa tuntemaan itsensä niin ihanan huolitelluksi ja ottaisinkin sellaiset, jos mulla ois vaan varaa ylläpitää niitä.
Sano kaks ruumiinosaa mitä vihaat itessäs? Mä en varsinaisesti vihaa mitään itsessäni, mut jaloista ja käsivarsista tykkään kaikkein vähiten :-)
Kuinka kauniina pidät ittees asteikolla 1-10? En pidä itteäni mitenkään kauniina, hyvinä päivinä ihan perus nättinä, joten en osaa vastata tohon.
Missä laitoit sun meikin ja hiukset vanhojentansseihi? Mihin hintaan? Hiukset laitoin Rautatienkadulla bm Day Spa:ssa ja hintaa tais olla 80-90€, ellen ihan väärin muista! Meikin tein itse, eikä se ollut kovin kummonen :-)
Minkä väriset silmät on sinusta kauneimman väriset, vai kiinnostaako se ollenkaan? Tummanruskeat! Ah, sellaset kun sais..
Ovatko venytykset hot or not? Pienet siis. Not.. Ei vaan näytä mun silmään nykyään kovin nätiltä.
Ottaisitko mielummin itelles vihreet vai siniset silmät? Siniset!
Kuinka monet farkut omistat? Ehkä 12-13, mut noin ehkä yhdeksät on mulla käytössä :-)
Suhtaudutko tyylikkäisiin ihmisiin ystävällisemmin? En todellakaan. Pukeutumistyylin ei pitäis vaikuttaa tollaseen kenenkään kohdalla.
Minkä makusta huulirasvaa sä käytät? Ihan vaan jotain Blistexin hoitavaa (ja pahanmakuista), en käytä hirveesti tollasia makuhuulirasvoja.
Tiedätkö mistä voisi löytyä kivat talvibuutsit? :) Hmm, kannattaa varmaan kiertää jotkut Dinskot ja Biancot sun muut kenkäkaupat läpi!
Tykkäätkö liukuvärjätyistä hiuksista? Tykkään kyllä, mut itelle en jotenkin osais kuvitella sellasia.
Kuka on kaunein julkkis ketä ihailet, tai keneltä saat paljon inspistä omaan tyyliis? Mä en varsinaisesti ihaile ketään julkkista tai seuraa kenenkään tyyliä niin, että saisin siitä inspiraatiota omaan pukeutumiseen.
Mimmonen ihminen on sun mielestä kaunis? Hymyilevä ja onnellinen! Kliseistä tai ei, niin sisäinen kauneus oikeesti vaikuttaa aika paljon siihen ulkoiseenkin kauneuteen.
Ootko valkassu sun hampaat? En ole :-D voi kun olisinkin..
Haluaisitko tatuoinnin? :) millasen? En oikeestaan, ainakaan tällä hetkellä. Ehkä vielä joskus...
Jos olis sellanen tilanne että sulla ois kaks vaihtoehtoa, joko olisit koko loppuelämäs ajan kalju etkä sais käyttää minkäänlaisia peruukkeja tai että et enää ikinä saisi leikata hiuksia, niin kumman vaihtoehdon valitsisit? Varmaankin ton hiustenleikkaamattomuuden.. :-D En usko, että kalju pukis mua hirveen hyvin.
Mitä ihonhoito/ hius tuotteita käytät? Ihonhoitoon en käytä mitään vettä ja Nivean Soft-kasvorasvaa lukuunottamatta ja tukkani pesen ihan vaan markettituotteilla. En siis ihan hirveesti mitään...
Kumman lävistyksen ottaisit mielummin, kielikorun vai napakorun? Varmaankin napakorun, sillä se ei ois niin "näkyvä" kuin kielikoru! En kyllä mieluusti ottais sitäkään..
Miten sää laitat noi sun ihanat hiukset tollee nätisti nutturalle? Tai siis miten teet sen nutturan? Vedän vaan hiukset ylös ja solmin ponnarilla kiinni. Noi mun nutturat on nimittäin aina sellasia "vedän kiireessä tukan kiinni"-räpellyksiä, en kuluta niihin sen kummemmin aikaa :-)

Kuvat weit

Labels:

11/28/12

TODAYS

_MG_3279
_MG_3280
Neule Chicnova huivi Cubus kengät ja farkut H&M laukku Romwe

Nyt on lukion toisiks viimenen koeviikko lähestulkoon selätetty ja kerkee jo keskittämään ajatuksia tänne bloginkin puolelle! Ihan outoo ajatella, et enää yks jakso ja se oli sitten siinä. Ei tässä kyllä liiaks kerkee hengähtämään, ku ylppäreihin luku pitäis alottaa mitä pikimmiten, mut onneks ensjaksosta on tulossa tosi rento ja penkkareiden suunnittelukin etenee kovaa vauhtia! Toisaalta jännittää, mut toisaalta tää lukion loppu on kyllä iso helpotus.

Niinkuin näkyy, niin käytiin äsken nappasemassa äkkiä asukuvat tuolla jäätävässä pakkasilmassa. Mä kerroinkin jo sillon pari viikkoa sitten arvonnan yhteydessä mun uudesta yhteistyökumppanista Chicnovasta ja toi neule tuli mulle sillon muutaman päivän päästä postista! Se on eksyny jo tosi monta kertaa päälle, mut ennen tätä päivää en oo saanut aikaseks ottaa siitä kuvaa.
Vielä kun löytäisin tollasen valkoisen täydellisenmallisen neuleen vaatekaappiini, niin oisin enemmän kuin tyytyväinen. Näköhavaintoja, anyone?

Nyt me lähdetään poikaystävän kanssa johonkin syömään ja myöhemmin pidetään tyttöjen kanssa leffailtaa. Kivaa keskiviikkoa kaikille!

Labels: ,

11/25/12

MAAILMAN SURKEIN MEIKKIPOSTAUS

Mä sain muutama viikko sitten valita Thebos.fi:ltä haluamiani meikkejä ja sainkin ne heti parin päivän kuluessa kotiovelleni! Eilen sitten tylsyyksissäni aattelin tehdä jonkinlaisen silmämeikkipostauksen ja... se ei mennyt ihan niinkuin odotin. Mä oon nimittäin maailman huonoin meikkaaja! Päivittäinen meikkivoiteen levitys ja ripsarin sutiminen sujuu kyllä ihan ongelmitta, mut muuten oon lähes aina itseäni meikatessa peukalo keskellä kämmentä. Luulin ennen jopa, ettei mulle sovi silmämeikki ripsaria lukuunottamatta, kunnes ammattilainen meikkas mut ja se näyttikin yllättävän kivalta. Blaah, mä haluun oppia!

Untitled
_MG_3151
_MG_3049
idkuva

Mä valitsin vaatimattomien meikkikokoelmani täytteeksi Sunkissed-aurinkomeikkipaletin, Saffronin silmänrajausgeelin ja uuden Massive lashes-ripsarin. Ehdoton lemppari on toi geelimäinen silmänrajausjuttu, en ois ikinä uskonut tollasen geelin olevan noin helppokäyttöinen ja hyvin levittyvä! Kaikenlisäksi se on vedenkestävä ja pysyy siistinä tosi pitkään. Harmi vaan, et mun silmille ei mielestäni sovi rajaukset (tai sitten mä teen vaan jotain väärin)...

Lupaan yrittää tehdä hieman tasokkaamman ja havainnollistavamman meikkipostauksen lähiaikoina, kunhan ensin opettelen kehittämään näitä mun säälittäviä meikkaustaitoja. Entäs te, ootteko syntynyt meikkisivellin keskellä kämmentä vai ootteko kenties joutunut opettelemaan meikkauksen salat monien mutkien kautta?

Labels:

KYSYTTÄVÄÄ?



Multa on viimeaikoina kyselty hieman kysymyspostausta ja kun kaikkien postauksien kommenttilootat alkaa täyttymään postauksiin liittymättömistä kysymyksistä, niin ehkä tää tulee ihan oikeeseen aikaan! Viimeks tein tällasen puolisen vuotta sitten (click, click, click) ja siinä onkin aika kattava vastauspläjäys mun elämästä, mut koska lukijoita on tullu tässä ajassa niin hirveesti lisää, niin nyt on selvästi tän aika! Kysymyksiä saa laittaa hyvän maun rajoissa ja kyselyaikaa on ensi tiistaihin 27.11. asti. Pyydän kuitenkin, et jos jotain kyseltävää mieleen pälkähtää, niin selatkaa ensin noi edelliset postaukset läpi, ettei tulis kolmen postauksen verran samoja kysymyksiä ja vastauksia uudelleen!

EDIT// Eli siis todellakin; pyytäisin, että jos joku mietityttää niin selaatte ensin edelliset vastauspostaukset läpi! Tuntuu turhauttavalta vastata samoihin asioihin aina uudestaan ja uudestaan ja ainakin tähän mennessä on tullut huomattavan paljon kysymyksiä, joihin löytyy jo vastaukset ennestään. En nimittäin meinaa tehdä noita postauksia, jos niistä tulee ihan täysin samanlaiset kuin edellisistä.

Labels:

11/24/12

CAMO PANTS

_MG_2888
_MG_2932
_MG_2941
Housut ja huivi Cubus takki H&M laukku Zara kello Ur&Penn

Muutama kuva tän päivän asusta ja myöskin eilisessä postauksessa nähdyistä uusista camo-housuista! Oon jo nyt mennyt rakastumaan noihin, noi on niin hyvin istuvat ja muutenkin täydelliset. Oon ettinyt tollasia jo pidemmän aikaa ja nyt ne löyty ihan sattumalta, vihdoin ja viimein! Tekis mieli pukea noi joka päivä päälle, tylsätkin vaatteet saa nimittäin kaivattua piristystä vähän erikoisemmilla pöksyillä. Ihanat!

Tollasta oli siis päällä tänään koulussa valmistelutunnilla kävästessä. Nyt ois kyllä jo korkea aika ottaa toi matikankirja kauniiseen kätöseen ja alkaa pänttäämään.. Miks tää alottaminen on aina yhtä vaikeeta, miksiii? 

Labels: ,

11/23/12

PERJANTAI-ILTANA

_MG_2795
_MG_2801
_MG_2862

Moikkamoi! Pahoittelen tätä äkillistä hiljentymistä, on nimittäin ollu niin paljon tekemistä, ettei vuorokauden tunnit meinaa enää riittää kaiken hoitamiseen. Täälläpäin vietellään tällä hetkellä vähän normaalista poikkeavaa perjantai-iltaa; meillä alko nimittäin tänään koeviikko ja huomennakin on poikkeuksellisesti koulua. Ehaanaa.. Yhden päivän viikonloppua mä oonkin kaivannut tähän kaiken härdellin keskelle! No, kunhan ensviikosta selvitään, niin sit helpottaakin jo hetkeksi.
Nyt ei kerkee avautua tän pidemmälle vaikka mieli kovasti tekiskin, sillä vektorilaskennan kirja odottaa mua kärsimättömänä! Kummasti se uni alkaa tulla jo näin aikasin perjantai-iltana, kun ois vähän jotain epämieluisaa tekemistä.

Ja ainiin, Korumaan lahjakortin voittaja on nyt arvottu ja tälläkertaa onnekas valittu on... Anna-Kaisa! Sulle on nyt lähetetty sähköpostitse lahjakortti kyseiselle sivulle, onnea! Osallistuitte muuten tälläkertaa ihanan ahkerasti ja on aina yhtä harmi, kun kaikkia ei voi palkita jotenkin. No, toivottavasti tässä ennen joulua sais vielä jonkinlaisen arvonnan järjestettyä!

Ja nyt kyllä riitti noi bokeh-kuvat tälle syksylle! :-D Halusin vaan kuvata meidän uusia jouluvaloja, mut onnistuin näköjään missiossa kohtalaisen huonosti...

Labels:

11/21/12

I'VE BEEN A REALLY GOOD GIRL THIS YEAR

Täältä tulloo postaus, joka onkin muodostunut jo lähes perinteeksi näin joulun alla (vaikka tällä kertaa oonkin ehkä hieman etuajassa): nimittäin joululahjatoivepostaus! Seuraavanlaista ois mun haavelistalla tänävuonna.. Joulupukki, huhuu!

Untitled

1 Uusi kamera, nimittäin se paljon puhuttu Canon EOS 650D! Jos nyt kuitenkin otetaan hieman realistisempi alku tälle listalle, niin havittelen joulupukilta enemmänkin pientä rahallista avustusta mun kameranhankintaprojektiin. Koko kamerasta en kehtaa edes haaveilla, mutta pieni avustus kelpaisi enemmän kun hyvin! 2 Oon mennyt ihan sekaisin sisustusjutuista. Meillä on poikaystävän kanssa ollu suunnitelmissa muuttaa ensi keväänä vähän isompaan kotiin ja oon jo nyt alkanut haaveilemaan kaikista ihanista sisustustavaroista! En millään malttais oottaa enää hetkeäkään. Kunhan vaan ensin löydettäis se täydellinen koti, niin vois alkaa vaahtoomaan näistä ihan luvan kanssa! 3 Remingtonin Pearl Pro Curl-kiharrin! Mä en oo ikinä omistanut mitään kunnon kiharrinta ja nyt tää tulis enemmän kuin tarpeeseen. Oon pohdiskellut pitkään tän ja Pearl Wandin välillä, mut tykkään enemmän hieman suuremmasta laineesta, joten tää ois ehkä mulle sopivampi. Jos te ootte nähneet noita jossain kaupoissa, niin näköhavaintoja saa antaa, mun on nimittäin ehkä pakko käydä ostamassa toi itselleni joululahjaksi, jos sitä ei löydy pukinkontista! 4 Söpöt puhelimensuojakuoret! Mun on pitänyt tilata tollaset kuvassa näkyvät pinkit härpäkekuoret jo vaikka kuinka pitkän aikaa, mut en oo vaan ikinä saanut aikaseks. Vilu, vink vink.. 5 Raha ei oo ikinä pahitteeksi! Niitä käyttäisin luultavasti salikorttiin, jo edellämainittuun kameranhankintaan ja ihan vaan elämiseen.

Olipas mulla tylsiä toiveita tällä kertaa. Musta tuntuu, et vanhetessa lahjatoiveiden keksiminen tulee vaan vaikeemmaksi ja vaikeemmaksi, kun ei enää toivotakkaan vaan niitä uusia Barbeja ja pehmoleluja :-D Ja aina sitä vuoden kuluessa miettii että "tätä mä toivon sitten joululahjaksi", mut kummasti se pää tyhjenee näin joulun alla.. No, siitä syystä ei ainakaan tullut mitään turhia toiveita mun listalle! Oishan sitä tietysti voinut toivoa vaikka Canada Goosen takkeja, Hunterin saappaita ja tuhat muuta juttua, mut meidän joulupukki ei oo ainakaan tähän mennessä ollut koskaan mitään miljonäärityyppiä ja hyvä niin.

Mitä teidän lahjatoivelistalle sisältyy tänävuonna vai oonko niin ajoissa, et muut ei oo ees miettinyt tollasia hömpötyksiä vielä?

Labels:

11/20/12

23:27

_MG_2741
_MG_1922
IMG_7162

Mun ei pitänyt tulla tänään päivittelemään koulukiireiden vuoksi, mut nyt kun oon viimeinkin saanut esitelmät ja esseet sun muut väännettyä, niin päätin sittenkin tulla pikaisesti moikkaamaan.
Halusin vaan tulla kiittämään teitä siitä, että ootte jaksanu osallistua noin innokkaasti tohon Korumaan arvontaan! Harmittaa jo nyt tietää, etten voi palkita kuin yhden teistä. No, täytyy yrittää järkätä tollasia vielä vähän useemmin, jotta mä voin piristää vielä useempien ihanien lukijoiden päivää! :-)

Ei mulla sen kummempaa, nyt nukkumaan ja aamulla aikasin kouluun! Tajusin just, että mulla on huomenna koko lukion viimenen kamala koulupäivä, eli keskiviikon 8-16. Ihanaaaaaa! Nyt sitä vasta alkaa ymmärtämään, kuinka vähän sitä lukiota oikeesti on jäljellä.

PS: jos teillä on jotain toivepostausideoita, niin vinkkailkaapa niitä tän postauksen kommenttipuolelle! Videopostausta tai kuvapostausta en meinaa ihan heti toteuttaa, mut muita saa ihan vapaasti ehdotella.

Labels:

11/19/12

ARVONTAA ARVONNAN PERÄÄN

Niinkuin tänään aikasemmin jo vinkkailin, niin mulla ois tässä toinenkin arvonta takataskussa ja aattelinkin laittaa kisan heti käyntiin näin masentavan maanantaipäivän kunniaksi! Tiedän, ettei jotkut ainakaan valitusten mukaan pidä näistä ollenkaan, mut mä oon yksinkertaisesti sitä mieltä, ettei arvontoja voi koskaan olla liikaa (ainakaan näin joulun kynnyksellä!) ja järjestän näitä ihan vaan sen takia, että tiedän suurimman osan tykkäävän niistä.

korumaa

Tällä kertaa kyseessä ois vähän erilaista arvontaa kuin viimeviikolla. Sain pari päivää sitten sähköpostia Korumaa.fi:stä, josko oisin kiinnostunut järjestämään mun lukijoille arvontaa. No tottakai mä oon, koitan järjestää teille aina jotain kivaa kun vaan mahdollista! Palkintona on siis 40 euron arvoinen lahjakortti Korumaa.fi-nettikauppaan ja osallistuaksesi kommentoi tän postauksen kommenttiboksiin miksi juuri sinä haluaisit voittaa kyseisen lahjakortin! Osallistumisaikaa on perjantaihin kello 20:00 saakka, anonyymikommentteja ei tuttuun tapaan hyväksytä ja muistathan jättää sähköpostiosoitteesi kommentin perään. Onnea kaikille tasapuolisesti!

Oisin muuten jemmannut tätä kisaa hieman pidempään, mut koska voittaja saattaa haluta hommata lahjakortilla vaikkapa joululahjoja ja joululahjatilaukset täytyy hoitaa viimeistään joulukuun tokalla viikolla, niin tää oli kaikkein kätevintä laittaa äkkiä käyntiin. Sivuja selatessa mäkin itseasiassa löysin muutaman kivan lahjaidean ja taidankin joutua laittamaan pientä tilausta menemään. Mun lahjaideat jääköön kuitenkin salaisuudeksi, sillä lahjojen saajat saattavat lukea tätä tekstiä.. ;-)

Labels:

TÄTTÄRÄRÄÄ...

peili

Nimittäin Chicnovan 50 dollarin lahjakortin arvonnan voittaja on nyt arvottu ja tällä kertaa onnekas voittaja oli Maria! (beautiful.darkness@hotmail.com) Lahjakorttikoodi on nyt lähetetty sun tilille ja jos tarviit apua jossain hommassa, niin iske ihmeessä mua sähköpostilla, koitan auttaa parhaani mukaan! Ja teille, joilla ei nyt tällä kertaa tärpännyt (voisinpa mä vielä joskus arpoa teille kaikille jotain!), lähiaikoina on onneks tulossa toistakin arvontaa. Siitä lisää sitten myöhemmin ;-)

Tää oli vaan tällanen pikanen tilanteenpäivitys, nyt mä vedän loput murot pikaisesti naamariin ja lähden kipittämään kouluun. Kivaa maanantaita (hmm, voiko tää kirottu viikon ensimmäinen päivä olla ikinä kiva..) kaikille! 

Labels:

11/18/12

SUNNUNTAIASU

IMG_7174
IMG_7203
Liivi ja kengät Romwe / neule JC / farkut H&M

Heippodei! Tässä tänpäivästä asua, kun lähettiin poikaystävän kanssa heti herätyksen jälkeen meille kotiin syömään ja vedin päälle ensimmäiset vaatteet mitä eteen sattui. Mä oon syvästi rakastunut noihin uusiin töppösiini, sais vaan tulla ne pakkaset että noita viittis käyttää ihan kunnolla!

Ja tiiättekö, mä oon ihan raivoissani mun muokkausohjelma Pixelmatorille!!! Oon viimeaikoina monesti käyttänyt kuvanmuokkaukseen vähän normaalia enemmän aikaa ja kun viimeinkin oon tyytyväinen tulokseen, niin oon tallentanut kuvan ja siirtänyt sen vaikkapa Flickriin. No, sitten kun mä alan katsomaan sitä Flickrin kautta, niin puolet niistä muokkauksista (lähinnä väritykset) on kadonnut johonkin taivaan tuuliin! Sama homma käy siirtäessä kuvia vaikka uudelle kollaasipohjalle: siihen liitettynä kaikki kuvat on ruman haalean harmaita, vaikka ne ois muokattu miten huolella ennen sitä. Toi on tosi raivostuttavaa, kaikki muokkaukseen käytetty aika nimittäin menee aina ihan hukkaan, enkä saa kuvista vääntämälläkään haluamani laisia. Kaikenlisäks niiden kuvien laatu huononee puolella tänne Bloggeriin liitettäessä. Voin kertoo, että tollanen tuo ihan hirveesti lisämotivaatiota tähän postailuun... Not.
Onko kellään muulla ollu koskaan samaa ongelmaa ton typerän ohjelman kanssa? Auttakaa mua! 

Labels: ,

11/17/12

FACEBOOKISSA

Kuvankaappaus 2012-11-17 kello 11.30.14

Nyt se sitten vihdoin ja viimein tapahtui: mäkin päätin äsken tehdä blogilleni Facebook-sivun! Sinne mä tuun päivittelemään luultavasti kuulumisiani vähän useemmin ja jopa sellasinakin päivinä, kun kunnon postailulle ei oo aikaa. Jos siis jotain kiinnostaa, niin kuvaa klikkaamalla pääsette seurailemaan mua! Saa nähdä miten toi lähtee käyntiin, mä en oo nimittäin nykyään mikään Facebookin suurkuluttaja.. Toivottavasti hyvin, sillä oon ährännyt ton sivun kimpussa varmaan pari tuntia ilman minkäänlaista tulosta ja hermo alkaa kohta kulua loppuun :-D No, eikös se harjoitus tee mestarin!

Ja psst; Chicnovan lahjakortin arvontaan on aikaa osallistua vielä kello 22:00 asti!

Labels:

11/16/12

PÄIVÄN PIRISTYS

Mulle kävi tänään aika kumma juttu. Mä makoilin iltapäivällä kouluviikon ryydyttämänä sohvalla kattomassa leffaa, kunnes summeri soi. Mitä, ei sieltä kenenkään pitäis tulla?! No, avasin sitten alaoven, vedin kiireesti vaatetta päälle ja kipitin ovelle, jossa oli lähetti tuomassa pakettia. Jo tässä vaiheessa mun suu loksahti auki, sillä en oo ikinä saanut lähetiltä mitään toimitusta :-D Menin sitten availemaan pakettia ja mitä sieltä paljastuikaan..

_MG_2656
_MG_2719
_MG_2722
_MG_2729

No mun uusin Romwen tilaus! Heidän nettikauppaansa selatessani mä olin huomannut, että sinne oli ilmestynyt aikamoinen kasa ihania Aukoala Australian töppösiä ja olihan mun pakko saada omani, sillä mä en omistanut sillä hetkellä yksiäkään kunnon kenkiä kovien pakkasten varalle. Mun mieluisin UGG-malli on jo pitkään ollu Bailey Button ja noi täyttää niiden aukon täydellisesti: materiaali on tosi hyvälaatuista lampaannahkaa, sisäpuoli ihanan pehmeetä karvaa ja pohjat kestävää ja paksua materiaalia. Talvi ja jäätävät pakkaset, mä oon valmiina!

No, kun mä olin aikani uusia kenkiä fiilistellyt kun tajusin, että mä tilasin noi vasta eilen ja ne tuli tänään perille, niin mun leuka loksahti vähintään lattiaan asti. Miten se on ees mahdollista?! Pliis, voisko kaikkiin nettikauppoihin saada näin mahtavaa palvelua?

Labels:

11/15/12

VIIKONLOPPUA KUVINA

_MG_2551_MG_2227
_MG_2347
_MG_2487
_MG_2434
_MG_2292
_MG_2378
_MG_2387
_MG_2375
_MG_2419
_MG_2315


















Labels:

11/13/12

CHICNOVA GIVEAWAY

_MG_2562

Aapuuva! Muistatteko, ku mä pari viikkoa sit kyselin josko teillä olis kiinnostusta pienelle arvonnalle? No, menin sitten unohtamaan koko hommelin, kunnes eilen sähköpostia selatessa se muistu taas mieleen ja päätin laittaa sen heti pystyyn!
Mä aloitin kolmisen viikkoa sitten yhteistyön Chicnova-nimisen sivuston kanssa ja me päätettiinkin heti näin alkuun (vaikkakin mä oon muutaman viikon jäljessä..) järjestää teille pienoinen arvonnanpoikanen, jonka palkintona on 50 dollarin arvoinen lahjakortti kyseiseen nettikauppaan! Säännöt on yhtä yksinkertaiset kuin yleensä muissakin mun järkkäämissä arvonnoissa ja tässä ne tulloo:
1. Rekisteröidy Chicnovan nettisivuille 
2. Linkkaa lempituotteesi tän postauksen kommenttiboksiin ja jätä mukaan samainen sähköpostiosoite, kuin millä rekisteröidyit sivuille!
3. Vain nimen kanssa laitetut kommentit kelpaa, mä en siis hyväksy anonyymikommentteja ollenkaan.

Osallistumisaikaa on tän viikon lauantaihin 17.11.2012 kello 22:00 asti, eikä sen jälkeen tulleita kommentteja enää hyväksytä (mikä siinä aina on, että vaikka oon aina hyvin selvästi ilmoittanut arvonnan loppumispäivämäärän, niin osallistumiskommentteja satelee vielä viikkojenkin jälkeen?! :-D). Arpaonnea kaikille!

Labels:

11/12/12

15:48

_MG_2590

Tän postauksen julkaistessani rikoin juuri mun omaa bloggaamisen pääperiaatetta: mielummin ilman kuvia, kuin huonoilla kuvilla. En kuitenkaan yksinkertaisesti voinut olla postaamatta, sillä tiiättekö sen ärsyttävän tunteen, kun ootte kaikella vaivalla raahautuneet ottamaan kuvia ja koneelle siirtäessä huomaatte, ettei yksikään oo onnistunut? No, mulla on ollu se fiilis nyt kolmena päivänä peräkkäin. Se on ton uuden kameran syytä, mun viikonloppukuvaaja aka poikaystävä kun ei oo vielä oppinut käyttämään manuaalitarkennusta ja siksi joka ikinen kuva on ollut sumea. %&?"#!, nää on näitä päiviä kun tekis mieli kaivaa koko blogille ja kameralle tosi syvä kuoppa ja haudata ne sen pohjalle.

Nojoo, eiköhän siinä ollut tarpeeksi masistelua taas tälle päivälle! Me tosiaan päästiin kuin päästiinkin aamupäivästä turvallisesti perille kotiin ja tässä sitä on vaan köllötelty, otti nimittäin pikkusen koville tollaset vajaan neljän tunnin yöunet. Voi kun loppupäivän voiskin vaan jatkaa tällä samalla kaavalla mut ei, nyt on nimittäin hyökättävä kouluhommien kimppuun. En oo varmaankaan ainoo kenellä on tällanen (click) fiilis aina uuden viikon alkaessa? :-D

Labels:

11/11/12

VIA INSTAGRAM

1111

Päätin lätkästä tänne sekalaisia viimeviikkojen Instagram-kuvia, kun ei muutakaan oo. Tai no ois kyllä, mut ei vaan nappaa, mikään ei näytä hyvältä. Blaah. Ehkä sitten huomenna.
Meijän piti tähän aikaan olla jo juna-asemalla suuntana etelä ja koti, mut siinä junassa ei sitten ollutkaan paikan paikkaa jäljellä. Siispä huomenna aamuyöllä uusi yritys. Flunssa on moninkertaistunu tän viikonlopun aikana ja olo on ihan hirveen vetämätön, tekisin mitä vaan jotta voisin välttää ton yhdeksän tunnin junamatkan ja saada itteni kotiin vaan sormia napsauttamalla. 
Nyt mä meen hautautumaan sohvan pohjalle potemaan tätä kurjaa oloa ja syventymään leffaan glögimuki kainalossa. Heippa!

Labels:

11/10/12

MUSTAKISSA

_MG_2280
_MG_2297

Tässä muutama kuva eilisen asusta, jossa käytiin istuskelemassa kaffella ja etsimässä yhtä tiettyä ristiäislahjaa. Löydettiinkin juuri se mitä lähdettiin etsimään; nimittäin aivan ihanat pienenpienet Converset koossa 18! Vitsi, tulee itellekin vauvakuume kun tollasia juttuja kattelee.

Nyt me kipastaan hakemaan ne vauva-Conssit matkaan ja kierretään muutamat kaupat ennen ristiäisiin lähtöä... Mulla on nimittäin vieläkin vähän epäselvää, että mitäköhän sitä oikein laittaiskaan päälle. No, toivottavasti mä löydän jonkun täydellisen vaatekriisin pelastajan. Nyt on kiire. Kivaa viikonloppua kaikille! 

Labels:

11/9/12

PERILLÄ

_MG_2197
_MG_2062
_MG_2217
IMG_6844
_MG_2245
IMG_6892

Huomenta! Ei mulla muuta ku että perille päästiin, elossa ollaan ja aattelin lätkästä teille kuvia muutamalta viimepäivältä eetteriin. Mä en kuitenkaan tuhlaa aikaani tässä koneella näitä muutamaa minuuttia enempää, vaan lähetään kullan kanssa jonnekkin aamupalailemaan ja sen jälkeen käppäilemään tonne aurinkoiseen pakkasaamuun! I love my life. Ihanaa viikonlopun alkua kaikille!

Labels: