Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

PERJANTAI-ILTANA

11/23/12

PERJANTAI-ILTANA

_MG_2795
_MG_2801
_MG_2862

Moikkamoi! Pahoittelen tätä äkillistä hiljentymistä, on nimittäin ollu niin paljon tekemistä, ettei vuorokauden tunnit meinaa enää riittää kaiken hoitamiseen. Täälläpäin vietellään tällä hetkellä vähän normaalista poikkeavaa perjantai-iltaa; meillä alko nimittäin tänään koeviikko ja huomennakin on poikkeuksellisesti koulua. Ehaanaa.. Yhden päivän viikonloppua mä oonkin kaivannut tähän kaiken härdellin keskelle! No, kunhan ensviikosta selvitään, niin sit helpottaakin jo hetkeksi.
Nyt ei kerkee avautua tän pidemmälle vaikka mieli kovasti tekiskin, sillä vektorilaskennan kirja odottaa mua kärsimättömänä! Kummasti se uni alkaa tulla jo näin aikasin perjantai-iltana, kun ois vähän jotain epämieluisaa tekemistä.

Ja ainiin, Korumaan lahjakortin voittaja on nyt arvottu ja tälläkertaa onnekas valittu on... Anna-Kaisa! Sulle on nyt lähetetty sähköpostitse lahjakortti kyseiselle sivulle, onnea! Osallistuitte muuten tälläkertaa ihanan ahkerasti ja on aina yhtä harmi, kun kaikkia ei voi palkita jotenkin. No, toivottavasti tässä ennen joulua sais vielä jonkinlaisen arvonnan järjestettyä!

Ja nyt kyllä riitti noi bokeh-kuvat tälle syksylle! :-D Halusin vaan kuvata meidän uusia jouluvaloja, mut onnistuin näköjään missiossa kohtalaisen huonosti...

Labels:

48 Comments:

Anonymous Anonymous said...

mitä kautta sä lataat nää kuvat tänne? :D

21:29  
Blogger Annika said...

Flickrin kautta!

21:30  
Anonymous Anonymous said...

New clothes ? (:

21:40  
Blogger Annika said...

Yessssss! :-D

21:43  
Blogger Lauraiina said...

ihanat ostokset! katoin netistä tota huivia ja lähin ettii sitä just harmaana tai beigenä mutta täälläpäin cubuksessa ei sitte tietenkään niitä värejä enää ollu=( ja noita housuja oon kanssa himoinnu kauan, sopii sulle varmaan sikahyvin!

21:46  
Anonymous Anonymous said...

mikä on sun lempialkoholijuoma? :)

22:06  
Blogger Maria said...

Voin kuvitella nuo housut niin hyvin sun päällä! :D Ja niin inhottavasti se aina menee! Aina löytää jotain muuta tekemistä kun pitäisi lukea kokeisiin.. onneksi meidän koeviikko on ohi ensi tiistaina ja saa taas huokaista helpotuksesta. :D

22:18  
Blogger Annika said...

Somersby/mojito/kelkka :-)

22:19  
Blogger Annika said...

Mä voin kans oikeestaan huokasta helpotuksesta jo keskiviikkona, mut sitä ennen ois painittava vielä matikan ja ruotsin ja biologian kanssa.. :-D eikä siinä kyllä kauaa kerkee huokailla kun melkein heti ois alotettava kevään ylppäreihin luku, blaah.

22:20  
Anonymous Anonymous said...

Paljon noilla housuilla oli hintaa? :-)

22:27  
Anonymous Anonymous said...

olis mukava jos jossai vaiheessa tulisi kuvaa kun sulla on juuri nuo housut päällä :-) ite olen miettinyt että uskaltaisinko ostaa armeijakuosia sisältäviä vaatteita, joten ois tosi kiva nähdä että miten sä yhdistät noi housut muihin vaatteisiin! ehkä sitten itsellekkin tulee enemmän rohkeutta vähä repäistä ja ostaa jonkulainen vaate mikä on täysin vain tuota kuosia. uskon että varmasti noi sopii sulle iha loistavasti, aina näytät yhtä tyrmäävän kauniilta!

22:27  
Anonymous Anonymous said...

Mistä toi ihanan pehmeen näkönen viltti on ostettu? :-)

22:27  
Anonymous Anonymous said...

Miten saat noin kivoi ja valoisii kuvii otettuu, vaikka ulkonakin on jo niin pimeetä, ettei se kovin hyvin onnistu ? ja millä asetuksilla muokkaat ? :)

22:31  
Blogger Annika said...

Esim. toi eka kuva on lisäsalaman kanssa otettu ja siks se on niin valosa :-) ja muokkaan joka kuvaa eri tavalla, pääasiassa curveseja, värisävyjä ja terävyyttä.

22:38  
Blogger Annika said...

Toi harmaa on huivi! :-) Mut jos tarkotit tota allaolevaa niin se on poikaystävän sukulaisilta saatu.

22:39  
Blogger Annika said...

40€!

22:39  
Blogger Annika said...

Varmasti tuleekin, en oo vaan vielä kerennyt laittamaan ku ostin noi vasta tänään :-)

22:39  
Anonymous Anonymous said...

Täältä tulee postaustoive! Olen itse niin tyylitajuton ja onneton vaatteiden kanssa ja tykkään tyylistäs todella paljon;) joten olis kiva nähdä vähän enemmän vaatejuttuja? Vaikka ihan itseäsi inspiroivia kuvia tjs...:)

22:46  
Blogger Annika said...

Mä en valitettavasti varmaankaan meinaa laittaa tänne inspiraatiokuvia (ainakaan erillisen postauksen muodossa), sillä ne on musta yksinkertaisesti kuolettavan tylsiä :-D

22:49  
Anonymous Anonymous said...

Oi ihanat housut! :)

23:01  
Anonymous Veera said...

Onko toi huivi myös cubuksesta ja paljon maksoi? :)

23:22  
Blogger Emma said...

Voi ei, kamalaa lukea miten joku kai oikeasti lukee koeviikkoa varten, itelläki oli kovat suunnitelmat alottaa aikoja sitten mutta kummasti mennään jo perjantaita enkä oo vielä uhrannu minuuttiakaan elämästäni sille keskiviikkona alkavalle koeviikolle.. Ehkä tästä tekstistä inspiroituneena jaksan ottaa sen biologian kirjan käteen vielä tämän päivän aikana! Tsemppiä sulle kuitenki:)

23:32  
Blogger Säde said...

Osaatko neuvoa, minkäslaisilla asetuksilla noita bokeh-kuvia saa? Saan kyllä tavallaan tuollaisia kuvia, mutta siis vaan tarkentamalla johonkin kohteeseen, että tausta jää "palloiseksi". Miten saakaan siis kuvan, joka on pelkästään "palloinen"? :D Tai tiedätkö jotain blogia, missä tää ois neuvottu? Mulla on kamerana Canon 450D-järkkäri, eli kyllähän sillä tollanen kuva pitäis saada... ;-)

Kiitos hurjasti jo etukäteen! Blogisi on muuten ihanan rauhallinen ulkoasultaan, me likes :)!

http://guabk.blogspot.fi/

00:18  
Anonymous Anonymous said...

paljon noi housut maksoi cubuksesta ?

01:16  
Blogger Niina said...

Ääää eikä mitkä housut, täydellisyydet ♥

01:21  
Anonymous Anonymous said...

itkitkö kun se tyttö kuoli?

01:29  
Anonymous Anonymous said...

Onko teillä vaaleenpunaset/liilat/pinkit jouluvalot? Vai ootko vaa muokannu ton kuvan ton väriseks? :-D

01:31  
Blogger noora maria said...

oioi ihanat noi housut :-) ja mul onneks tää koeviikko vähä chillimpi, maanantaina alko ja tähän mennessä kaks koetta ollu, haha :-D kerranki näin, muut jaksot sitte täyttä tuskaa

01:37  
Blogger Pauliina said...

Oi ihanat housut! ♥ Ootan innolla kuvia niistä sun päällä :)

kisstherain-p.blogspot.com

08:04  
Blogger Annika said...

Ei vaan ihan valkoset on :-D

10:17  
Blogger Annika said...

40€, lukeekin jo tuolla ylempänä!

10:18  
Blogger Annika said...

Täälläkin nimenomaan yritetään lukea, mut alottaminen on aina kaikkein vaikeinta... Ois vaan kohta parasta ottaa ne biologian kakkoskurssien ja matikan vektorilaskennan kirjat kauniiseen kätöseen tai kohta huomaan istuvani uusintakoetilaisuudessa :-D on nimittäin sen verran lahjakkaasti menny noi asiat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

10:21  
Blogger Annika said...

Joo, 15€!

10:21  
Blogger Annika said...

Ihan normaaleilla asetuksilla vaihtamalla vaan tarkennuksen manuaaliksi automaatin sijaan :-)

10:21  
Blogger Annika said...

En, en tuntenut häntä.

10:24  
Anonymous Anonymous said...

onks toi bonaquan villivadelma(?) hyvää?(:

10:53  
Anonymous Anonymous said...

Mihin ne sun armeijakuvioiset legginssit on joutunu mitkä oli sulla joskus? Mikset niitä enää käytä? Ja onks sulla vielä sitä mustaa neuletta/paitaa jossa on vetskari edessä? Haluisin niiin sellasen!!

11:21  
Anonymous Anonymous said...

ootko koskaan juonu kännejä yksin? entä vilun kans kahestaan?

11:24  
Anonymous Anonymous said...

oi vitsi oot kyllä kaunis <3 oon joskus nähny sut keskustas mutta en uskaltanu tulla jutteleen... :/ muistatko muuten mistä ne sun viininpunaset (en oo ihan varma onko toi sen värin nimi mutta tajuat varmaan, toivottavasti :D) housut on ja paljon ne makso?

11:59  
Anonymous Anonymous said...

Mikset tällä kertaa laittanu ollenkaa voittajan s-postiosotetta, mut viimeks laitoit??

12:12  
Anonymous Anonymous said...

mitä astioita käytätte ku sähän et keränny mitään ni onks kaikki vilun? vai ootteko ostanu jotai ikean halpoja?

13:08  
Blogger Annika said...

En tiedä, mä en tykkää vissystä ollenkaan niin toi on Vilun :-D

13:24  
Blogger Annika said...

Ne oli joskus mun kaverilla ja jäi sille tielle. En ois varmaan kyllä muutenkaan käyttänyt niitä, sillä en käytä oikeestaan muutenkaan legginsejä :-D

Ja se paita oli mun kaverin.

13:24  
Blogger Annika said...

Kiitos! :-) ja ne on Zarasta, about 40€!

13:25  
Blogger Annika said...

Hmmm, en vaan sattunut laittamaan. Is there some kind of problem with that..? :-D

13:25  
Blogger Annika said...

En oo ja ei nyt muistu mieleen :-)

13:26  
Blogger Annika said...

Joo, käytetään poikaystävän Ikean astioita.

13:27  
Anonymous Anonymous said...

Millaisell lisäsalamal kuvaat, kun mulla oli kaverilta lainassa joku Speedlite, eikä se oikein eronnu kameran kiinteest salamasta ? :)

14:04  

Post a Comment

-17 years old
-Lahti, Finland
-Instagram: annikaollila
-Canon 650D + 50mm f1.8

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home